tiistai 6. marraskuuta 2012

Halloween

Vietin viime viikonlopun Eevan luona Halloween-juhlissa. Kyseessä ei siis ollut mitkään jättipartyt, vaikka nimi ehkä sanokiin niin, sillä siellä oli vaan mää, Sini, Allu ja Eeva. Mutta meillä oli tietty sitäkin hauskempaa: kaikilla oli kunnon kauhumaskit naamassa, otettiin tosi paljon kuvia, katottiin kauhuleffa, syötiin PALJON, laulettiin SingStaria ja pidettiin muuten vaan hauskaa.
Me sovittiin jo heti juhlien suunnitteluvaiheessa (eli yli kuukausi sitten), että jokainen meistä muuntautuu joksikin kauhuleffan hahmoksi. Mulla tuli vähän ongelmia hahmon suhteen, sillä en ollut aiemmin kattonut ainuttakaan kauhuleffaa, joten en tietenkään tiennyt mitään kivaa hahmoa. Päätös venyi ihan viimeseen viikkoon saakka, kunnes keksin että olen Slender... Kätevä look sinänsä, sillä mun ei tarvinnut ostaa mitään uutta, sillä lainasin lähes kaiken muilta. Ainoastaan hattu, housut ja kengät on omasta takaa, sillä kauluspaita on äidin, kravatti iskän, vyö Sinin pikkuveljen, hanskat Sinin ja pikkutakki Eevan. Näytän muuten ihan päärynältä näissä kaikissa kuvissa, jotenkin noi housut saa sitä vähän aikaan.
Sini esitti Dark Shadowsista jotain randomleijuvaa naista, jonka nimi ei oo vieläkään selvinnyt. Hieno look jokatapauksessa, varsinkin toi mekko on ihana!


Eeva oli Corpse Bride. Multa meinas pudota silmät päästä kun saavuin Eevan luo, sillä toi maskeeraus oli vaan niin älyttömän siisti! Ei ihan everyday makeup routine.


Allu oli Terminaattori TX. Myös Allun meikki oli ihan himo cool, jotenkin ehkä huomaa että Allu ja Eeva oli laitteutuneet yhdessä. Tuli vähän alentava fiilis, kun itse jouduin vetämään naamani valkoseksi varmaan kymmeneen kertaan, kun en millään meinannut edes onnistua levittämään meikkipuuteria tasaisesti. Loppuillasta mun "valkoinen" naama näytti lähinnä siltä, että oon heittänyt kilon jauhoja naamaan. Lisäksi mulla oli otsassa iso sininen läntti, sillä muhun tarttu väriä EevastaXD.





 Illan edetessä tuli se ensimmäinen kauhuleffakin katottua Ring 2:n merkeissä. Ajattelin etukäteen, että se on ihan sikakarmeanpelottava, mutta ei se ollutkaan kovin paha. Leffan aikana tyydyin aika usein kurkkimaan tapahtumia sormien välistä, sillä pelkäsin aina, että jotain himopelottavaa olis tulossa, mutta lopulta se loppukohtaus tuli liian aikasin ja jäi vähän pliisuksi.
Eevalla oli myös ihan himosöpö koira! Mun knalli pukee sitä vai mitä?
Minä kunnon slenderinä tuolla taustalla, näytän ihan kaljulta, vaikka mulla oli hattu päässä. Oikeella Slenderillä ei oo knallia päässään, mutta valitettavasti en satu olemaan kalju.  Muokkasin muuten silmäni pois noista kaikista kuvista, joten älkää ihmetelkö. Näytin nimittäin ihan totaaliselta idiootilta kaikissa kuvissa, sillä silmät kiinni posettaminen slender-henkeen ei näyttänytkään siltä, että mulla ei oo silmiä! No eyes, always watching.

Jokatapauksessa meillä oli ihan sikahauskaa, paras Halloween ikinä!

13 kommenttia:

  1. Jee oli fantsuu :))! sä jätit sen ylistyspuhee noista mun kuvista >:((

    VastaaPoista
  2. Ihania pukuja ja asuja ♥ Toi Corpse Bride -asu on iha sairaan hauska idea + kaikki muut, jotka eivät tosin olleet mulle niin tuttuja kuin toi Corpse Bride joka sattuu olemaan mun lemppariohjaajan Tim Burtonin leffa + siinä on Johnny Depp äänenä (: Itse en uskalla pahempia "kauhuleffoja" katsoa kuin Nightmare Before Christmas (joka on tavallaan aika joululeffa) ja Corpse Bride :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti:D Täytyy kyl nyt myöntää, että itekin tiesin ainoastaan oman hahmoni lisäksi ennestään ton Corpse Briden:D

      Poista
  3. CORPSE BRIDE OOT TÄYKKÄRII<3 teeemartta

    VastaaPoista
  4. miitääää onks cindyn oikee nimi sini? tuli vaa ny mielee.

    VastaaPoista
  5. Wau, upeita asuja ja maskeerauksia c;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, mun maskeille naurettiin aika useaan otteeseen, mutta kiitos silti:D

      Poista