perjantai 7. joulukuuta 2012

Talvi, hrrrrrrr...



                                             
 Oon ottanut jonkin verran kuvia ulkona, joten aattelin nyt julkasta niistä muutaman. Lumi tekee maisemasta tosi kauniin varsinkin jos aurinko paistaa. On vaan niin kylmä! On tosi masentavaa, kun yhdet legginssit ei enää riitä hameiden, mekkojen ja shortsien kanssa. Ja kyllä, käytän shortseja talvellakin:D



 Nää kuvat on otettu junan ikkunan läpi, kun kävin kattomassa vaaria itsenäisyyspäivänä. Pohjosessa, missä vaari asuu, oli vielä kylmempi kuin täällä Tampereella. Olin jäätyä kuoliaaksi:D





 Tänkertaset asukuvat on aika surkeita, sillä oli tosi pimeetä, mutta siinä näkyy vähän mun tämänhetkistä ulkovarustusta. Pannan ja tuubihuivin oon värkännyt itse tässä syksyn aikana ja lapaset neuloin viime vuoden kässätunneilla. Takki on Hullareilta, makso vaan n.37 euroa. Oon tänä syksynä ollut ihan hulluna duffeleihin, rakastan noita duffelin kiinnityssysteemejä.
 Ja olalla keikkuu edelleen se sama reppu, jota on näkynyt tuhansissa eri asuissa. Haaveilen tällä hetkellä ruskeasta, hieman kuluneen näköisestä nahkarepusta, sillä toi on kohta rikki. Olkaimet on ihan puhkikuluneet ja kangas on monin paikoin haalistunut ihan vaalean haaleaksi. Ja todellakin odotan kauhulla sitä päivää, kun olkain katkeaa tai noista kiristysnaruista lähtee kaikki nahka. Ihmettelen, miten ihmeessä Accessorizessa noin huonolaatunen reppu maksaa melkein 50 euroa, kun se kestää siistinä ehkä kuukauden! Mun kaverilla on täysin samanlainen, ja se on samanlaisessa kunnossa kuin omani.
Nuttura hajoaa kans:D Ja lupaan laittaa tässä lähiaikoina parempia kuvia tästä lookista. Varsinkin kengistä, sain ne vähän aikaa sitten, ja oon ihan koukussa niihin!


4 kommenttia:

  1. saanks kysyy, että missä kaupungissa sun vaaris asuu ? (: ja ihania kuvia, onks tampereella tosiaan noin paljon lunta :o

    http://beforeandafter-oona.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, täällä Tampereella on tosiaan aika paljon lunta ja lisää sataa varmaan pian:D Ja mun vaari asuu siinä Kokkolan lähikaupungeissa.

      Poista
  2. Joo Accessorizen kamat ei oo hirveän hyvälaatuisia vaikka tosi kalliita onkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, saman oon ite myös joutunut toteamaan, sillä myös mun muista accessorizen tuotteista on tullut aika nopeesti epäsiistejä. Ja yhet niiden aurinkolasit jopa hajos ekan käyttökerran jälkeen...

      Poista