keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Vintagea Vapriikissa

Viime viikonloppuna Vapriikissa oli vintagetapahtuma, missä oli erilaisia ohjelmanumeroita teemaan liittyen ja lisäksi vintagetori, missä myytiin mm.vaatteita, koruja, laukkuja ja kenkiä. Mun seurallani Loviisalla oli lauantaina muuta menoa, joten mentiin sinne vasta sunnuntaina.
Aluks me käytiin kuuntelemassa Jaakko Selinin luentoa entisaikojen pukeutumisen (lähinnä 1800-1900-luvut) vaikutuksista nykypäivän muotiin. Selinin tekemällä powerpointilla tutustuttiin entisajan vaatetukseen ja välistä löytyi kuvia, joissa nykyajan suunnittelijat olivat ottaneet inspiraatiota sen ajan muoti-ilmiöistä. Tykkäsin tosi paljon, vanhanajan maalaukset ja nykypäivän muotiluomukset oli kummatkin upeita.
Tuolla torialueella oli paljon ihania kojuja, joiden valikoimissa tykkäsin etenkin kaikista kengistä ja laukuista.   Väkeä on tässä kuvassa aika vähän, sillä räpsäsin tän just vähän ennen sulkemisaikaa, mutta aiemmin päivällä paikalla oli aika paljon ihmisiä.
Sovituksessa miesten 40-luvulta peräisin oleva liivi. Mun kaverit kutsuu mua usein pojaksi ja näytän kuulemma ihan pojalta, joten kai siinä on jotain perääkin, kun kerran miesten vaatteiden perään haikailen. Mutta toi oli aivan ihana, olis sopinut tosi hyvin päivän asuunkin(mikä ei myöskään ollut mikään feminiinisyyden huipentuma). En tosin antanut ittelleni lupaa hankkia sitä, koska hintaa oli kuitenkin se 35 euroa.




Sovitin myös Vintage Gardenin alelaatikosta löytynyttä samettijakkua, mutta se oli liian iso, joten jouduin hylkäämään sen sinne:(




                                            

Tapahtumassa oli myös vintagemuotinäytös, mikä muistaakseni otti vaikutteita egyptistä(?).

Päivän asu oli aika yksinkertainen, sillä aamulla oli niin kiire, että ei ollut aikaa koota mitään maailmaa mullistavaa yhdistelmää. Kirppikseltä ostettu Leviksen flanellipaita tuntu sillä hetkellä parhaalta vaihtoehdolta vintagetapahtumaan, joten yhdistin sen puhkikuluneisiin shortseihini ja nahkakenkiin. Tunsin itteni aika köyhäksi ja miehiseksi siellä upeisiin vintagemekkoihin sonnustautuneiden neitojen keskellä. Mutta ei se kyllä kauaa haitannut, sillä mulle riitti hyvin muiden pukujen ihailu, sillä moni oli laittautunut upeasti meikkiä ja kampausta myöten.


Paita-Levi's Shortsit-Ginatricot Sukkahousut-Ginatricot Kengät-Dinsko Reppu-Accessorize

6 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! :) voiks jossain postauksessa esitellä ostokset tuolta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:D Muuten voisin, mutta kun en ostanut mitään:D

      Poista
  2. sun jalat on aika vänkyrässä tossa 8. kuvassa.

    VastaaPoista